perjantai 30. huhtikuuta 2010

Wappua

Ollaan ihan omashimasja omaspihas waputtelemassa. Koira voi olla vapaana pihalla, Mies on aidannut koko tontin. Hirvee homma.

Simaa tehtiin jo viime lauantaina, se on nyt jo niin vauhdikasta tavaraa että jotta joo. Munkkeja on iso korillinen keittiön pöydällä. Eiköhän nekin mene vauhdikkaasti alas .

Kissalle annoin hirven lihaa, koirakin sai osansa. Pyrtsille opetettiin sivulla kulkemista. Lihan voima on mahdoton, koira tekee sen avulla melkein mitä vaan.

Tähän tuli talvinen kuva, kun toi hiiri ei oikein toimi. Siis täällä ei ole oikeesti ole lunta.




sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sivulle

Keskiviikkona aloitettiin ekat reenit. Perjantaina koira hokas, että hei sivulle. Nyt ei tarvi kun sanoo kuin "sivulle" niin mallioppilas häntä kippurassa sujahtaa sivulle, istahtaa ja katsoo ylös. Ja nakki napsahtaa.


Nakin paikka ja rapsutukset.



Koira painaa 5,5 kiloa. Koivet on kuin pienellä bambilla. Miten voi joku tolleen lojahtaa lattialle.



Elisabettos päästää itäuiguuriliaista kurkkulaulua seuratessaan koiran tekemisiä. Ilme kertoo kaikeen. En ole ton kamu.




keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Onko koira kotona

Mies meni töihin 5 kuukauden huilin jälkeen, hauvaloma loppui. Päivärutiinit saivat uuden käänteen, koira jää yksin kotiin. Poika ulkoiluttaa Pyryn kun pääsee koulusta. Aika hienosti on tämäkin vaihe mennyt, donitseja ei ole löytynyt lattialta. Hyvä koira.

Lumet ovat sulaneet ja Saimilan kesäkeittiö on avattu. Kolistelen kattiloita puuhellalla ja olen ihan pihalla. Kissa on  ulkoiluaitauksessaan ja koira härnää.

Koira on aika uuspeili:


Koiralla on koivet venähtäneet.


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kurun Erä-Pyry

Pyrystä kuoritui kelpo eräkoira pääsiäisenä. Jopa niin eräveikko, että haki luonnosta (haaskalta?) syötävää. Ei maistunut papsut ei. Meitä eniten etukäteen huolestutti pysyykö koira mökillä meidän hallinnassa vai lähteekö lipettiin. Miehellä oli kaulassa pilli, johon vihlesi. Vihelliyksen kuultuaan viuh vaan ja Erä-Pyry tuli kuin tikka tuulispää. Istahti kiltisti miehen viereen ja sai palkkioksi napsun.



Pääsiäistä odotellessa pelattiin Unoa ja kissa seurasi vieressä.