sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kissaton

The Queen
Kissaton huomaa kissoja joka paikassa. Elsukkatonta elämää takana reilu kuukausi. Täällä puhutaan uudesta kisusta.  Odotellaan oikeaa aikaa. Täytyy olla ihmiset kotona kun kissan ottaa. Pyrdestä ei ole vielä Nannyksi.

Saimilan ahkerin lumiassistentti on Pyry.  On iloisesti mukana kolahommissa.  Pyrylle tehtiin lumisena talvena 2009 pihalle formularadat. Nyt koira on tehnyt itse omat polut; lintujen ravintolaan, vahtipaikalle, ja typy-ystävälle.

Pää tyynylle, silmät kiinni, tämä tapahtuu klo 21.30

Töppöjalan eka talvi

Japanilainen KiSuMiSu


Maincoon ja ei niin cool Pyry

Sohvanvaltaaja, taas väsyttää

tiistai 10. tammikuuta 2012

Joulukoira

Pyrdelito kellii joulupukin tuomalla lampaantaljalla. Hän on oikea HeMan. Pieni myönnytys on tapahtunut, koiraherra hipsii talon Miehen viekkulaan yöllä. Painaa pään tyynylle. Molemmat muutens kuorsaa.

Taivaallista tassuttelua

Elsukkainen siirtyi taivaalliseen tassutteluporukkaan 4. joulukuuta. Laitettiin kisumisunen ison kiven juureen tuplasiskon pihalle. Nyt on emäntä kissaton ja pihalla.

Don Pyrdestä tuli kesäkuussa kastroitu bastardi. Kuulostaa hienolta olematta sitä. Ei kerrota koiralle. Latinolaveri ei kestä moista.

Koira osaa mennä maahan ja siitä komennolla "kieri" pyörähtää huitsinvitsin sukkelaan ympäri.Mitä parempi täky sen sukkelammin kierähtää.